Jukkatalo Oy on Suomen suurin puutaloja valmistava yritys ja alan ehdotonta aatelia. Yhteistyö Betonivuoren kanssa on alkanut pääkaupunkiseudulta ja se on vuosien aikana laajentunut Raumalle, Poriin, Lappeenrantaan, Uuteenkaupunkiin sekä Lahden suunnalle.
Lisää vastuuta yhteistyön edetessä
Betonivuoren ja Jukkatalon yhteistyö alkoi rakennettavien omakotitalojen valutöillä, jonka jälkeen Betonivuori on ottanut suurempaa roolia vetämällä koko työmaan valuprosessia. Yhteistyötä tehdään vuosittain noin 150 kohteessa eteläisen Suomen alueella ja määrä on rakentamispäällikkö Hannu Kuparin mukaan kasvussa.
Kuparin mukaan, Betonivuoren rooli sujuvimmissa valutöissä on ollut merkittävä. Tulevat toteutukset tilataan Betonivuoren asiakaspalvelusta, yhdeltä luukulta. Lisäksi lattiavalut ovat tietojärjestelmässä, johon Betonivuori suorittaa itselleen luovutuksen työn suoritettuaan. Valujen onnistuneen valmistumisen kuittaa työpäällikkö, jonka jälkeen työvaiheet yksityiskohtaisine tietoineen siirtyvät pöytäkirjaan. Tämä palvelee myös loppuasiakasta, tulevaa kodinomistajaa, joka halutessaan saa tiedon jokaisesta työvaiheesta ja niiden lopputuloksesta myös valokuvien muodossa.
– Ennen Betonivuori Oy:n tuloa yhteistyökumppaniksemme meillä ei ole ollut tällaista ”yhden oven palvelua”, toteaa Hannu Kupari.
Läpinäkyvä työprosessi
Kuparin mukaan läpinäkyvä prosessi tuo yhteistyöhön sujuvuutta, synnyttää arvoketjun sekä tarjoaa avoimen näkymän myös laadunhallinnalle.
Prosessi tarjoaa enemmän liikkumavaraa ja siten aikataulutkin pitävät aikaisempaa paremmin. Hannu Kupari sanoo, että on tärkeää säilyttää joustava aikaikkuna, joka usein on yksi viikko. Silloin uskalletaan tilata ja varata listoittaja vaikkapa puolen vuoden päähän.
Myös Betonivuori Oy:n toimitusjohtaja Ari Korhola yhtyy Hannu Kuparin näkemykseen.
– Kun ennakkoa on riittävästi, niin viikkotasoinen suunnittelu toimii myös meille. Se tarjoaa mahdollisuuden suunnitella työvaiheet perinpohjin niin, ettei meidän tarvitse säntäillä edestakaisin tekemässä yksi valu sinne ja toinen tänne.
Korholan mukaan jatkuvaa kustannusten nousua on pystytty vaimentamaan samalla hinnoittelumekanismilla kun suunnittelu on tehty perusteellisesti.
Hannu Kupari muistuttaa, että yhdenkin työvaiheen siirtyminen aiheuttaa koko projektin loppupuolelle oman paineensa. Joustava aikataulu sallii kuitenkin aikataulun kuromisen umpeen mahdollisesti jo seuraavassa työvaiheessa.
“Prosessi tarjoaa enemmän liikkumavaraa ja siten aikataulutkin pitävät aikaisempaa paremmin.”
Hannu Kupari, Rakentamispäällikkö Jukkatalo Oy
Korkeampi tuotannon valmiusaste ja asiakkaiden vaatimustason nousu ohjaavat tulevaisuuden kehitystä
Jukkatalo Oy on ollut tyytyväinen saadessaan Betonivuori Oy:stä luotettavan valukumppanin. Rakentamispäällikkö Hannu Kupari huomauttaa, että vaikka toiminnot hiottaisiin tarkasti, niin maailma ympärillä kuitenkin muuttuu ja projekteihin tulee uusia tekijöitä, vaatimuksia ja säädöksiä, joihin vallitsevien työmenetelmien on sopeuduttava.
Jukkatalo Oy kehittää menetelmiään jatkuvasti ja tähtää kasvuun. Kuparin mukaan yritys tähtää noin 600 taloon myös lähitulevaisuudessa. Rakennettavien talojen määrä ei lisäänny, mutta talojen ja kotien valmiusaste tulee olemaan korkeampi. Korkeampi tuotannon valmiusaste ja loppuasiakkaiden vaatimustason nousu ohjaavat myös meidän kehitystä sekä kykyämme palvella Jukkataloa myös tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa tulemme ottamaan näkyvämpää roolia jo ihan tonttitasolla, jolloin projektinhallintaa siirretään lähemmäksi meitä ja talokokonaisuuksista saadaan kerralla valmiimpia, toteaa Korhola.